torstai 29. elokuuta 2013

Rytmi Kuvataiteessa§

Tällä kertaa tehtävänä  oli tehdä rytmiveistos. Puupalikoista tai -tikuista täytyi suunnitella omanlaisensa veistos, jonka piti sisältää vapaata sekä sidottua rytmiä. Tekemisessä käytimme kuumaliimaa ja valmiin työn sai maalata, jos halusi. Itse päätin olla maalaamatta veistosta, sillä koin ettei se tarvitse väriä.
  Työn tekovaiheessa minulla ei ollut missään vaiheessa valmista ideaa mutta tein aina sitä, mitä ideoita milläkin hetkellä tuli. Välillä jouduin muuttamaan hulluja ideoitani ja miettimään mitä tekisin seuraavaksi, mutta sain kuin sainkin työn valmiiksi. Lopputulos ei aivan toteuttanut odotuksiani mutta ainakin se on hyvin luova ja voin olla tyytyväinen siihen.
   Teoriassa opin, että rytmi syntyy teokseen värien, muotojen, valojen ja varjojejn vaihtelulla. On olemassa vapaata sekä sidottua rytmiä. Veistos kuvaa omaa persoonallisuutta. En usko, että tulen tulevaisuudessa työstämään paljon veistoksia mutta aina on hyvä saada uutta tietoa asiasta. Ei sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
  Alla kuva veistoksesta.

1 kommentti:

  1. Tästä tuli muodoiltaan ja rytmiltään kiinnostava työ, tykkään! Sait lopussa vielä veistokseesi paljon lisää näyttävyyttä lisäämällä siihen vähän osia, hyvä että näit sen vaivan! Väriä tämä veistos ei kaipaa, se toimii ihan sellaisenaan:)

    VastaaPoista